Pahin ahdistukseni ehti jo hälventyä tätä blogia luodessani. Edelleen on jotenkin tyhjä olo kaikesta tapahtuneesta. Pettymys ja ahdistus kytevät kyllä vielä. Tiedän että ne tunteet tulevat vielä pinnalle. Ja varmaan moneen otteeseen.
Suurin ahdistukseni kumpuaa ystäväpiiristäni. Osasta sitä. Ja vielä kun tarkennan niin oikeastaan naispuolisista ystävistä. Ystävä ei ole kylläkään oikea sana kuvaamaan heitä. Niin kieroa touhua tää on ollut, että ei heitä voi kavereiksikaan kutsua.
Haluan tavata vanhoja ystäviäni (ja veljiäni!), joiden kanssa on pidetty yhtä jo hiekkalaatikolta asti, ja tapaamiset onnistuvat ainoastaan kun nämä naisihmiset ovat paikalla. Tämä siksi, kun yks seurustelee vanhan ystäväni kanssa ja kaks muuta seurustelee veljieni kanssa. Kun joudun kohtaamaan näitä naisia erikseen, ei ole mitään ongelmaa. Esitetään ylintä ystävää, tarjotaan juomisia ja kerrotaan juoruja muista piirin naisista. Kun nämä 3 naista laitetaan muun kaveriporukan kanssa yhteen istumaan iltaa kääntyy naisten juoruilu poissa olevaan! Eli minuun. Tämä tietenkin niin, että seurueen miehet eivät kuule näitä puheita minusta, koska saattaisivat kertoa edelleen minulle...
Ja vaikka kaikki oltaisiinkin ihmeen kaupalla koolla yhdessä, ruvetaan heti puhumaan pahaa siitä, kuka nyt sattuu sillä hetkellä olemaan toisessa huoneessa tai tupakalla! Olen yrittänyt pysyä erossa näistä paskanjauhannoista, mutta en kestä sitä tietoa, että tein mitä tahansa musta jauhetaan samalla tavalla paskaa, kun poistun huoneesta... tai jätän kokonaan tulematta. Tähän asti olen tyytynyt olemaan hiljaa ja yrittänyt kääntää puheen johonkin aivan muuhun. Mitta alkaa olemaan jo niin täynnä, että ens kerralla puutun tohon juoruiluun. En kestä kuunnella toisten jatkuvaa mollaamista ja arviointia, kun kuitenkin ollaan naamatusten niin hyvää pataa, ettei mitään rajaa. Älytöntä kaksnaamasuutta.
Eniten koko porukassa ahdistaa veljen tyttöystävä, joka on tänä vuonna päässyt täysikäisten kirjoihin. Muutama vuos heillä on seurustelua takana. Ensimmäisen vuoden aikana olin jopa innoissani, että veli on löytänyt kivan tyttöystävän. Käytiin kahveilla kahdestaan, käsiteltiin eroani silloisesta poikaystävästä jne. Puoli vuotta siitä eteenpäin se alamäki sitten alkoikin. Tytsy alkoi keksimään millon mitäkin ilkeää lähestulkoon kaikista tapaamisista, jolloin vähänkin nähtiin. Niitä se valitteli lähinnä veljelle ja siitä vielä puolivuotta eteenpäin veli rupes mulle niitä kertomaan, kun ihmettelin, että miksi ne ei tule koskaan käymään. Pahinta kaikessa, että ne jutut oli aivan älyttömiä. Muutkin sivusta seuranneet (ystävät ja veli mukaan luettuna) vaan pyörittelivät päätään, että ei ne jutut ihan noin menny. Esim. haettiin tytsy veljen autolla juna-asemalta ja mukana oli veli ja pari kaveria. Veli ja kaveri istu edessä, minä ja toinen kaveri veljen roinien seassa takapenkillä. Kaverin kanssa mentiin sylikkäin, että tytsy mahtuu viereen istumaan. Justiina tuli laukut heiluen, katsoi takapenkille (tässä kohtaa oltiin jo tehty tilaa) tiuskas jotain veljelle ja lähti samoilla jaloilla takasin asemalle ottamaan bussia kotikaupunkiinsa. Tämä episodi vääntyi lopulta Justiinan sanoin niin, että minun takia hän ei mahtunut kyytiin ja että minä merkkaan veljelle enemmän kuin hän -_- || Justiinaksi on hänet veljien keskuudessa ristitty
En tiedä, miten saisin sanottua asiani niin kuin ne on tapahtunut, että minut ymmärrettäisiin oikein. Jostain syystä mulle on elämän aikana tullut hirveä tarve tulla ymmärretyksi oikein. Inhoan väärinkäsityksiä ja usein varmistankin, että ihmiset ymmärtää mut ja mun asiat niinkuin olen tarkoittanut.
Mulla ei oo tätä Justiinaa vastaa ollu mitään, vaikka se kuinka pitkää onki kiukkuillu veljelle maailman pienimmistä asioista. Mun negaationi häntä kohtaan alko kasvamaan siinä kohtaa, kun näitä syytöksiä rupes satelemaan mua kohtaan. Mitään pahaa hänelle koskaan tahtonu... Alkuun ajattelin, että ehkä noi höyryilyt vois laittaa pillereiden ja nuoruuden piikkiin (Justiina 15v. kun alkoivat seurustella ja 16v. kun alkoi kimpoilut mua kohtaan). Mutta nyt ikää on hällä jo mittarissa 18... eikä yhtään paremmalta näytä. Vuoden vaihteessa, kun toisen veljen tyttöystävä, olkoon vaikka Titi, tuli kuvioihin niin Justiina mustamaalas mut heti ensi töikseen bileissä, jossa tapasivat ensimmäistä kertaa. En ollut itse siis vielä tavannut Titiä tässä vaiheessa. Kun sitten Titin kanssa tutustuttiin paremmin, niin erään illanistujaisten päätteksi hän vaan tokas "Et sä oo yhtään niin hirvee, mitä olin kuullu". Siinä sitten selvittelin asiaa ja Titi kerto Justiinan puhuneen musta kaikkee outoo, et Titi oli jopa vähä pelänny tavata mua o_o
Justiinalle laitoin tekstiviestissä, että jättää mut rauhaan, et mä en rupee häne sylkykupiks. Anteekspyyntöä ei ole koskaan kuulunut eikä varmasti tule kuulumaan.
Kesän mittaan taas kuulin Titiltä, kuinka Justiina oli avautunu meidän perheestä illanistujaisten päätteeksi. Tietenkään mitään hyvää sanottavaa ei ollut. Menin ja sanoin Justiinalle, että jättää meidän perheen rauhaan, et ne ei ole hänen asioita levitettäviksi. Justiina tietenkin kielsi kaiken ja kuulin, että Justiinan avautuessa Titille asiasta oli Titi pyörtänyt puheensa (!) ja sanonu, et mä varmaan ymmärsin jotain väärin. Mun veli oli kuulemassa Titin kertomusta, niin ei se nyt mun korvien välissä voinu olla vika kerran velikin sen niin kuuli. En tiedä enää yhtään kehen uskoa! Titiä pidin niin tempperamenttisena ja itsevarmana, että hän taatusti pysyy sanojensa takana, mutta ei. Tulipa hänenki todellinen luonteensä selville.
Tällä hetkellä olen hyvissä väleissä Titin ja Sienen (seurueen neljäs, toistaiseksi esittelemätön neiti) kanssa. Ja Justiinan... kunnes taas selkäni käännän.
Eli ts. nyt viime viikonloppuna viimeks, mistä tämäkin ahdistus kumpusi... Ehkä jaksan siitä kertoa enemmän ensi postauksessa, kun selvittelen vielä asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti